keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Uutta Souffle-massaa ja massakirjontaa - Polymer Clay Pendants Embroidery


 Hei vaan helmikuullekin!

Polymeerimassojen kanssa olen edelleen puuhaillut, vaikka mosaiikkikausi yrittää painaa päälle.
Mulla alkoi olla silmien kanssa pahoja ongelmia ja kun lopulta selvisin lääkäriin, niin toisen silmän kaihi olikin villiintynyt vauhtiin ja kaiken lisäksi sen näkökyky lähtenytkin plussan puolelle menemään. Sanoin tohtori, että melkein olen sitten katsellut yhdellä silmällä. Niin että tässä tulee sitten yhdellä silmällä tehtyjä näpertelyjä. Kaiken varalta laitoin nämä kuvat pieninä, kun vähän pelottaa miltä ne näyttää, kun saan uudet lasit tällä viikolla.

Niin, ja Pörrö oli kauppaansa hankkinut uutta massaa Sculpeyn Soufflea, ja sitähän oli pakko saada.

Laitan tähän oman (aika vähäisen) kokemukseni uudesta massasta:

- Pehmeää, siis todellakin kun leikkaa palasen massaa, sitä voi ihan heti ruveta työstämään ilman esilämmittelyjä ja kaulitsemisia. Tämmöiselle nivelvaivaiselle ja kylmäsormiselle siis erinomainen etu.

- Värit ovat pehmeitä, melko murrettuja eivätkä siksi ihan mieleeni, kun tykkään enemmän sekoittaa itse värini taiteilijaväreistä (siksi olenkin mieluummin käyttänyt Premoa kuin Fimoa, vaikka toki Fimollakin on paikkansa). Tosin tämä Souffle sekoittuu erittäin hyvin Premon kanssa, kuin myös keskenään, jos tarvitsee kirkkaampaa väriä (Fimoa en kokeilisi, kun siinä on niin erilainen paistolämpötila).

- Toimii hyvin muottien kanssa.

- Ensi testaus liukuvärjäyksestä ei oikein toiminut (kokeilen vielä niin, että annan massan levätä ja jäähtyä ennen kaulitsemisen jatkamista).

- Aika hauskan efektin saa, kun laittaa esim. sinisen massalevyn päälle valkoisen levyn ja sitten taittaa ja kaulitsee vaikka aina sininen puoli päällepäin niin kauan, että valkoinen hiukan kuultaa sinisen läpi.

- Soufflen sanotaan olevan paistettuna joustavaa, joten täytyy kokeilla jotain oikein ohuita esim. kukkien terälehtiä, jos ne eivät murru niin helposti  kuin nuo perinteiset massat. Tuon ylimmäisen korun ruusut pehmeytensä takia vähän lötsähtivät paikalleen laitettaessa, joten vissiin kannattaisi niitä vähän esipaistaa ennen paikalleen asettelua.

- Parasta Soufflessa on mielestäni lopputuloksen pinta. Himmeä ja melkein samettimainen ulkonäkö antaa ihan kivaa vaihtelua massatöihin. Esimerkiksi alempana olevassa elämänpuuriipuksessa käytin pohjaan Premoa ja kuvioihin Souffleta. Niin ja olen nyt puhdistanut nuo korupohjan reunoihin jääneet massatähteet (mutta en viitsinyt enää uusia kuvia ottaa). Menköön tämän toivottavasti tilapäisen huonon näkökyvyn piikkiin.

- Siis kaiken  kaikkiaan tämä Souffle jää kyllä ainakin omaan massavalikoimaani. Joitain ideoita jo pyörii päässä toteutusta vailla, mutta nyt olisi varmaan syytä siivota työpöytä ja odottaa uusia silmälaseja.


Niin, jos joku kiinnostui tästä kirjontatekniikasta, niin netistä löytyy monia hyviä ohjevideoita, kun hakee esim. polymer clay embroidery tai Polymer clay applique.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti